Tunteita ja tuliaisia

Neiti Känkkäränkkä nukkumassa, äidille siis hieman omaa aikaa. Piti heittäytyä sohvalle loikoilemaan, mutta tuli sellainen fiilis että voisi taas kirjoitella vähän. Märinä on siis jatkunut tälle päivälle. Onneksi välillä riittää hymyä ja riemuakin, ettei pelkkää synkistelyä. Sitäpaitsi ensi viikko on taas helpompi kun mies on päivät töissä ja illat kotona.

Mummu ja Muffa kävivät kylässä tänään. Olipa mukavaa! Molemmat tytöt saivat taas ihania lahjoja, hemmottelevat meidät pilalle.

Tytölle söpöt tipusukkikset ja aurinkolasit.

"Tiesin ettet halua niin värikkäitä pääsiäismunia" Mamma vet!

Ruukkunarsissi. Tuo ruukku on kaunein!

Enhän mä ollut ymmärtänyt, että pääsiäinen on jo ensi viikolla. Innostuin oikein tästä tiedosta! Pitkästä aikaa näen siskot perheineen. Koko perhe kerääntyy mökille nauttimaan hyvästä ruoasta ja seurasta. Ne hetket on parhaita, kun kaikki ovat paikalla. Jutellaan ja syödään hyvin. Nautitaan toistemme olemassaolosta.

Oli siis ihana iltapäivä, Siiri kovin esitteli taitojaan ja uusia hampaitaan. Oikein hymyilevä ja hyväntuulinen jaksoi olla sen aikaa kun oli vieraita. Mummu ja muffa varoittelivat, että tytöstä tulee samanlainen vauhtihirmu kuin äitinsä oli, hui..
Kovin kehuivat mua äitinä. Miten omien vanhempien kehut lämmittävätkään sydäntä kaikkein eniten? Tuntuu niin hyvältä, että ovat musta ylpeitä. Ja miten aikuista ihmistä voikaan alkaa itkettää sillälailla, kun vanhemmat lähtevät ovesta ulos? Olis tehnyt mieli heittäytyä jalkoihin kiinni, etteivät olis päässeet lähtemään. Musta tulee jotenkin hirveän tunteellinen heidän seurassaan nykyään. On vain niin ihanaa, kun rakastavat meitä niin ehdottomasti. Minun lapsellani on maailman parhaat isovanhemmat. 

Tuo taisi olla munkin lempipaikka aikoinaan (:

Älä tule liian usein Känkkäränkkä

Voi neiti ja neidin hampaat. Oikein säälittää toinen. Ei oikein mikään ole hyvin.
Ei missään asennossa, millään tavalla. 

 Vain silloin on hauskaa kun äiti laulaa Känkkäränkkää! Huumoria riittää siis meidän tyttärellä ;)

♥

Käytiin tänään neidin kanssa kyläilemässä. Mun ystävällä on maailman suloisin pikkupoika, joka on vain muutaman päivän Siiriä vanhempi. On aivan ihanaa kun lähellä on ystävä, jonka kanssa voi jakaa kaikki ilot ja surut vauva-arkeen (ja kaikkeen muuhunkin) liittyen. Kumpikaan ei kyllästy vauva-aiheeseen, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa kun jauhaa vaan omasta lapsestaan. Vinkkejä, avautumista ja naurua riittää. Taidettiin viettää yhdessä kuusi tuntia, eikä hetkeäkään ollut hiljaista. 

Nämä muruset jopa syövät ja nukkuvat samaan aikaan! Ja märisevät ;)

♥

Joka ilta kun lamppu sammuu

Tytön nukkumaanmenosta on tullut niin kovin kaunis tapahtuma. 

Iltavellin jälkeen katselen kaunista, tyytyväistä lastani. Ja hän katsoo takaisin. 

Hän katsoo niin syvälle silmiini, että olen aivan varma hänen näkevän lävitseni. 

Olen aivan varma, että hän näkee mitä tunnen. 

Hän tietää, miten kovin häntä rakastan.

Hän jokeltelee hiljaisella, rauhallisella äänellä. Kertoo miten mukava päivä hänellä on ollut. 

Mitä uutta hän on oppinut. Mitä hassua tapahtui, ja miten mukavalta nyt tuntuu rauhoittua syliin. Turvalliseen, lämpimään syliin. Laulamme yhdessä Sinistä unta, toivotamme hyvät yöt. Kerromme, kuinka paljon toisiamme rakastamme. Ja hiljalleen näen, kuinka tyttäreni silmät väsyvät ja painuvat kiinni, hengitys rauhoittuu ja hän vaipuu uneen. Hän näyttää niin rauhalliselta. Niin onnelliselta. Enkä minä voisi olla onnellisempi.
Jälleen yksi ihana päivä takana.

♥

 

Oppia ikä kaikki

Kun yksi temppu on opittu, aletaan harjoittelemaan uutta.
Ihan hirveästi kaikkea meneillään juuri nyt.

Siiri on löytänyt jalkansa! 

Kova hinku olisi eteenpäin!

Ja ylöspäin! (Ilmeestä näkee, että aika rankkaa on vielä)

Minun pikkuvauva häviää päivä päivältä.

♥

Ensimmäinen hammas

Äidin pienen murusen suusta pilkistää pikkuruinen valkoinen helmi  ♥

Ihan vahingossa huomasin. Vasen alaetuhammas on puskenut ikenen läpi.
Ja kuinka vaivattomasti! Olin valmistautunut öiden valvomiseen ja kuumeiluun, mutta ei mitään.

Taisi tyttö pelästyä, kun kiljahdin riemusta hampaan nähdessäni!
Olen koko ajan ajattelut, että mitä myöhemmin niitä alkaa tulla, sen parempi.
Mutta onhan se iso juttu ja innostuinkin paljon enemmän kuin olin kuvitellut.

Nytkö pitää ruveta harjaamaan hampaita? Sehän kuulostaa helpolta! :D

Kohta meilläkin näytetään tältä ♥

Iholla

Tää uusi Subilla pyörivä sarja on jotain aivan ihanaa. Ja kamalaa. Musta tuntuu että pääsen liian lähelle. Vaikka se kai on tarkoituskin. Tirkistellä toisten elämää.

Mä olen aivan ihastunut sarjan Mariaan. Miten joku voikaan olla niin symppis. Herttainen, herkkä, ihana. Siinä ihminen johon haluaisin tutustua. Itkin silmät päästäni äskeisen jakson aikana. Raskaana olevan naisen pettäminen on ehkä pahinta mitä voi tehdä. Enkä nyt välttämättä tarkoita vain sitä pettämistä, että hypätään sänkyyn jonkun muun kanssa. Vaan ihan luottamuksen pettämistä ylipäätään. Toinen oli aivan hajalla. Silti niin reipas. En osaa muuta kuin ihailla tuota naista.

Vaikka itse kyllä murtaisin mieheni nenän, jos mulle noin tekisi. Eikä mun mies ikimaailmassa sais puhua mulle sillä tavoin. Maria myönsi itsekin olevansa liian kiltti. Haluaa omien sanojensa mukaan ymmärtää toista ja toisen tekoja, ja ymmärtääkin. "Ehkä siksi mua vastaan on niin helppo tehdä väärin." Niinpä. Tunnistan itseni tuosta. Kuinka monet kerrat olenkaan puolustanut ystäviäni. Milloin alan puolustaa itseäni?

Pahinta on puolustaa itseään niiltä tärkeimmiltä. Vaikeinta on sanoa vastaan läheisimmille. Niille, jotka eniten pystyvät mua satuttamaan. Mä en halua pahoittaa kenenkään rakkaan mieltä, siksi niin usein vaikenen. Mutta jossain vaiheessa mun on pakko oppia sanomaan mitä ajattelen.
"En tykkää kun arvostelet. Mikset koskaan voi sanoa mitään positiivista?"
"Tuo ei ole totta, miksi sun pitää sanoa noin?"
Näitä lauseita lupaan harjoitella.

Usein tiedän syyn siihen, miksi ihmiset sanovat mitä sanovat. Ehkä myös siksi pysyn hiljaa. Annan muiden ajatella omiaan, jos se helpottaa heidän oloaan. Milloin minä saan helpottaa omaa oloani? Milloin joku haluaa helpottaa mun oloani?

Joskus tuntuu siltä, että antaa miljoonasti enemmän kuin saa takaisin. Tykkään antaa itsestäni 100%, haluan auttaa, fiilistellä muiden onnistumisia, rakastaa toisia ja pitää huolta. Mutta joskus sitä tarvitsis myös saada takaisin, että jaksaa olla siinä ihmissuhteessa. Aina mä jaksan rakastaa täysillä.

Rakasta sinäkin minua. Ole onnellinen puolestani. Innostu kanssani. Kehu minua. Ole ihana mulle. Niin mun olis helpompi olla ihana sulle.
 

Jollain tavalla mä ymmärrän niitä naisia, jotka jäävät väkivaltaiseen parisuhteeseen. Kun rakastaa toista niin kovin, ettei halua päästää irti vaikka itseen sattuu uudestaan ja uudestaan. Tietyllä tasolla tää on sama asia.

(Onneksi mulla kuitenkin on maailman ihanin mies. Haluan siis varmuuden vuoksi mainita, ettei tässä tekstissä ole kyse hänestä. Ettei tule väärinkäsityksiä.)

Kirosana

On kyllä aivan sama mihin vuorokauden aikaan tässä kämpässä yrittää nukkua, ei onnistu! Jollei yläkerran naapurit huuda käytävässä, alakerran naapurit poraa alakerrassa. Tai koira keksii murista jotain olematonta uhkaa. Jos jossain vaiheessa tulee hiljaista ja oon juuri nukahtamassa, vauva jo herääkin.

Suurin ongelma on noi yläkerran asukkaat. Muutaman kerran on vauvakin herännyt niiden älämölöön, se uni kun ei ole niin syvää heti nukahtamisen jälkeen. Miljoona kertaa on sekä vauvan että äidin nukahtaminen vaikeutunu niiden takia. Kolme kertaa olen pyytänyt sitä äänekkäintä perhettä kulkemaan käytävässä hiljempaa. Ellei ne lapset huuda, niin aikuiset juoksee rappusia ylösalas keskellä yötä jutellen kovaan ääneen. Välillä tuntuu että ne asuu siellä käytävässä. Kaikki ne äänet kuuluu meidän makuuhuoneeseen. Ja itseasiassa olohuoneeseenkin. 

Tää on todella turhauttavaa, koska itse yritän aina liikkua käytävässä mahdollisimman hiljaa, jottei naapurit häiriintyis. Mua suututtaa ja väsyttää nyt niin paljon että meen varmaan ens yönä huutamaan niiden oven taakse, katsotaan kuinka tyytyväisiä ne sitten on. Otan jumalauta vielä koiran mukaan ja käsken sen haukkua. 

Olis vaan pitäny ostaa se rivarikämppä. Mä oon ihan totta nyt sitä mieltä, että asuisin vaikka teltassa keskellä metsää kunhan saisin nukkua rauhassa!!

Elämän suuria iloja

Eilen illalla se tapahtui! 

Monen viikon harjoittelun jälkeen tyttö kääntyi selältä vatsalleen! 

♥

Kaikkea ja ei mitään

Tästä se taas lähti käyntiin, miehen iltavuoroviikko. Niin masentavaa. On kyllä ollut niin kummallinen fiilis nyt reilun viikon verran. Ei oikeen mikään oo hyvin. Ja toisaalta taas elämä tuntuu niin täydelliseltä. Rupeen kai tavalliseen tapaani odottamaan sitä, että milloin jokin menee pieleen. Nyt menee liian hyvin.

Torstaina kävin laitattaa ripsipidennykset, ja lauantaina olin kampaajalla. Kampaajakäynti masensi hetkellisesti vaan lisää. Mut nyt alan jo pitää tästä uudesta tukasta. Viikonloppuna myös lakkasin kynteni ensimmäisen kerran tytön syntymän jälkeen. I'm alive!

Fammu oli hoitamassa Siiriä ne pari tuntia, kun mä olin pidentämässä ripseni. Ensimmäinen kerta, kun Siiri oli ilman äitiä tai isiä. Hitsi kun pelotti. Eipä mulla epäilystä ollut ettei he täällä keskenään pärjäis. Mutta on se iso juttu jättää lapsi hoitoon ensimmäistä kertaa. Mulle ainakin. 

Viikonloppuna löydettiin sattumalta edullinen, ihan ok rivitalokämppä. Rivitaloasunto helpottais elämää huimasti. Innostuttiin, kiihdyttiin taas nollasta sataan alle kuudessa sekunnissa. Siinä olis ollut tosi pieni yhtiövastike, mikä olis mahdollistanut sen kämpän oston, vaikka mun tulevaisuudessa pitää vielä opiskella loppuun. Asiat olis vaan menneet niin hankalaksi, että päätettiin kuitenkin pysyä tässä nykyisessä. Me kuitenkin pidetään tästä kämpästä  niin kovin, että harmi olis ollu myydä pois. Nähtiinhän tän eteen niin suuri vaivakin. 

Ehkä meidän on nyt paras keskittyä toisiimme, rakastaa toisiamme ja pitää huolta toisistamme.
En ole koskaan voinut ymmärtää niitä, jotka muuttaa tai rakentaa taloa kun laskettu aika lähestyy, tai vauva on jo maailmassa, vielä pikkuinen. Nyt meinattiin tehdä niin. Mietitään niitä rivitaloja kuitenkin vasta sitten kun aika ja budjetti on oikea. Ehkä meistä on vihdoin tulossa aikuisia, kun kerrankin osataan ajatella järjellä.

Kevät(väsymys)tä ilmassa

Vihdoin aurinko paistaa ja lumikin jo pikkuhiljaa sulaa! Ihanaa nähdä paljasta asfalttia ja kuunnella aamuisin lintujen laulua. Elämä näyttää niin erilaiselta.

Valo tosin tunkeutuu ikkunoista sisään hieman liiankin ahkerasti. Me tarvitaan keittiöön kaihtimet.. Tai pimennysverho. Keittiön kaapit on pahimmat. Korkeakiilto näyttää niin hyvältä, pakko sitä oli saada. Mutta kaikki likahan niissä näkyy oikeassa valossa (= auringonpaisteessa). Rasittavaa. Tosin kätevää siinä suhteessa että niitä tulee pestyä useasti! Tänäänkin taas, kun olin ensin monta tuntia kerännyt energiaa ja katsellut niitä.

Mä en voi sietää tätä pölyn ja karvojen määrää. Mä kun luulin että meillä on siisti koti.. Kevät ja aurinko paljastaa kaiken, en yhtään ihmettele termiä kevätsiivous. Kaiken kruunaa vielä koiran (alkava) karvanlähtöaika. Ah sitä ihanuutta!

Pahinta on, että juuri tällä hetkellä siivoaminen ei kyllä kiinnostais ollenkaan. Mutta pakkohan se on että lapsi saa edes hengitettyä. Ja että häntä voi hyvällä omallatunnolla pitää lattialla, ilman että on ihan karvoissa. Tyttö heräilee enää kerran yössä syömään, silti äitiä väsyttää. Jopa pyykinpesu tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä esteeltä. Pesukonekin jauhaa monta kertaa päivässä, varsinkin nyt kun ollaan alettu maistelemaan bataattia. Koko tyttö on oranssi ruokailun jälkeen! Tällaiselle siisteilijälle se on aika paha paikka, eli vaatteet menee vaihtoon aina syönnin jälkeen. Ja harsot. Ja ruokalaput. Ja välillä äidinkin vaatteet :D

Voi kevät, tule vauhdilla. Tuo mukanasi vehreyttä, uutta energiaa ja lämpöä.

Sinua kauniimpaa ei maailmastani löydy

Otan sinut viereeni kun heräät.

Olet riemuissasi kun näet minut.
Hymysi herättää minut hetkessä uuteen päivään.

Minä olen riemuissani kun näen sinut.
Minun ikioma lapseni.

Pidät höpsöttämisestä, suukottelusta ja kutittelusta.
Pidät musiikista, liikkeestä, toiminnasta.
Kuten minäkin.
Olet vauhdikas, tempperamenttinen ja kova juttelemaan. 

Aivan kuten minäkin.
Näen sinussa pieniä palasia itsestäni. Minun tyttäreni.

Otan sinut syliini kun väsyt leikkeihin, kiedon käteni ympärillesi. 

Rauhoitut ja silmäsi painuvat kiinni, hengityksesi muuttuu suloiseksi tuhinaksi. 

Näytät tyytyväiseltä, tiedät olevasi turvassa. 

Olet täydellinen!

Pyöreät poskesi ja valloittava hymysi.
Pieni nöpönenäsi.

Tarkkaavaiset ja uteliaat silmäsi. 

Vikkelät ja pitkät sormesi.

Voimakkaat jalat ja pienet varpaasi.

Kaikkea sinussa rakastan, oma pikkuprinsessani.

 Siiri 4 kk

Torstaiharrastus

Käytiin Siirin kanssa vauvamuskarissa! 

Tyttö oli aivan innoissaan. Ja niin taisi olla äitikin. Meidän uusi torstaiharrastus. 

Lauluhetken jälkeen Siiri seurusteli muiden lasten (ja aikuistenkin) kanssa, on hän kyllä niin hymyileväinen! 

Nyt toivotaan kovin, ettei missään vaiheessa tulis mitään pahaa vierastuskautta. On ihanaa kun toinen on niin kovin iloinen ja sosiaalinen.

Asiasta toiseen: Mä oon ollu liian kauan kotona. Musta tuntuu etten osaa ollenkaan enää small talkia! Ne muut äidit pitää mua varmaan ihan idioottina. Tai ehkä juuri ne ymmärtää? 

Nooh, kai tämä tästä taas, jospa ne aivot pikkuhiljaa palautuu.

Aivojen kuihtumisesta huolimatta mä niin rakastan olla äiti!

Mulla on maailman ihanin ja suloisin pikkutyttö. 

Saan luvalla olla lapsenmielinen hössöttäjä.

JA

Voin laulaa päivät pitkät mitä tahansa, eikä miehellä ole asiaan mitään sanomista. 

 ♥