Postiluukusta tipahti tänään Vauva-lehti. Takuuvarmaa itkumateriaalia.
Lehdessä oli juttu pienenpienestä Anni-tytöstä joka syntyi raskausviikolla 24+3. Lukiessani tuota koin uudestaan sen pelon, kun raskauden puolivälissä kivuliaat supistukset alkoi keskellä yötä. Kävelin ympyrää pimeässä ja itkin elämän vääryyttä, ei tätäkin lasta voida ottaa meiltä pois! Sairaalassa saamani estolääkitys kuitenkin toimi ja tyttö pysyi masussa. Kun sama tilanne toistui lenkillä viikkoa myöhemmin, olin epätoivoinen. Miten pääsisin kotiin asti lääkkeiden luokse? Ihmiset ajoivat ja pyöräilivät ohi kummissaan, mutta kukaan ei auttanut. Millaisessa maailmassa me oikein eletään? Jaksettiin kuitenkin sinnitellä, minä ja tyttö.
♥
En osaa edes kuvitella tuon perheen tunnelmia, kun toivo periaatteessa oli jo menetetty. Anni kuitenkin jaksoi, pieni selviytyjä.
665 grammaa ja 30 senttiä syntyessään, uskomatonta.
Aivan käsittämätöntä, voin vain toivoa että ikinä en itse joudu noita sun kauhuja kokemaan! Kyllä tuo teidän prinsessa on sellainen taivaan lahja. :) <3
VastaaPoistaMeidän pieni ihme pötkötteli Annin kanssa samassa huoneessa silloin muutama vuosi sitten.Meidän neiti oli kuitenkin Annia jo "reilusti" isompi,viikoilla 26+6 syntyneenä 930g ja 34cm <3 maasta se pienikin ponnistaa,nyt touhukkaan kaksivuotiaan kanssa miettii alkuaikoja sekavin mielin,haikeana ja pelokkaana,mutta silti onnellisena nykyisestä tilanteesta :)
VastaaPoista