Viikonloppu

Ostin (tilasin) Siirille eilen illalla kävelytuolin! Tarkoitus oli lainata ystävältä, mutta googlettaessani löysin vaaleanpunaisen ihanuuden. Eihän sitä voinut olla tilaamatta, kun hintakaan ei ollut paha. Sen saa kätevästi myös tuollaiseksi keinuksi, jos haluaa että neiti pysyy paikallaan ;) Parit soittimetkin ostin siinä samassa, voidaan musisoida sitten yhdessä.

Meillä on kyllä ollut mielenkiintoinen viikonloppu. Eilen herättiin miehen kanssa molemmat väärällä jalalla ja oltiin kiukkuisia kuin ampiaiset. Eipä olla pitkään aikaan sillälailla riideltykään! Taisi tehdä ihan hyvää, puhdistettiin ilmaa. Vaikka kaikki alkoikin väärinkäsityksistä. Ehkä naisten ja miesten ei vaan ole tarkoitettu ymmärtämään toisiaan? Mä en ainakaan välillä ymmärrä tuon ajatuksia yhtään. Iltaan mennessä oltiin jo ihan kavereita taas.

Tänään oli ihanaa katsella isin ja tytön touhuja. Heidän katseluunsa en kyllä kyllästy koskaan, se rakkaus on käsinkosketeltavaa.

Tänään oltiin shoppailemassa ruokapöydän tuoleja uuteen kotiin. Kodin ykkösessä oli yllätyspäivät, ja netistä katseltiin että siellä olis kivannäköiset tuolit halvalla. Eihän ne sitten hyvät ollu, laadun tuntua ei ollut ollenkaan. Pakko kuitenkin tuolit oli (mukama) löytää, ja Askosta sitten löytyikin. Maksoi kaksi kertaa sen verran mitä ne Kodin1 tuolit, mutta ne myös tuntuu hyvältä. Ja näyttää hyvältä! Nyt vaan odotellaan vielä kuukausi että päästään muuttamaan, ja kokeilemaan niitä.

Ja ainiin, perjantaina meillä kävi muutama muksu kylässä. Kuusi äitiä ja kuusi vauvaa, ja meno oli sen mukaista! Ääntä ja vauhtia riitti. Oli aivan mahtava päivä! Ihanaa kun ympärillä on ihmisiä, jotka ovat täysin samassa tilanteessa, voidaan jakaa surut ja murheet, ilot ja onnenhetket. Ja ne on aikalailla samoja, kun muksut on samassa iässä. Seitsemästä lapsesta on melko haasteellista ottaa kuvaa.. :)

Eipä sen syvempiä ajatuksia tällä kertaa. Natinati.

Pahuuksia ja ihanuuksia

Siiri on keksinyt kaiken kielletyn. Ihanaa!

Koiran vesikupissa on uiskenneltu jo muutamaan otteeseen, mahtaako olla ikävä vauvauintiin?
Johdot hän löytää, vaikka ne on piilotettu.
Blue ray -soittimen ja vahvistimen napit on kivoja, pariin kertaan on onnistunut saamaan musiikin jopa päälle! Vaippapaketin hän repi auki ja levitti vaipat pitkin eteistä.
Ja kylppärin pikkuroskis on kovin mielenkiintoinen.

Vaikka onkin rasittavaa vaihtaa märkiä vaatteita, repiä johtoja ja tavaroita käsistä, kaivaa lehdenpalasia suusta ja kokoajan seurata mihin toinen menee, tämä on ihan parasta aikaa! Musta on aivan mahtavaa seurata, kun tytön "reviiri" ja mielenkiinnon kohteet laajenee koko ajan. Ja se neidin hymyirvistys kun sanon EI, sydänhän siinä sulaa. Välillä istun kaks minuuttia koneella, tai muuten vaan sohvalla ajatuksissani, ja rupean ihmettelemään että onpas hiljaista. Ja tyttö löytyy pahanteosta! Jo nyt tietää että kun tulee liian hiljaista, on lapsi tekemässä jotain kiellettyä. Hauskaa.

Ja toinen huvittava asia on, että tuo tyttö rakastaa huomiota ja kehuja! Hän rakastaa esiintymistä, tekee hienon tempun ja jää sitten hymysuin katsomaan, että hei näittekö kuinka taitava mä olen?? Ja tietää muuten tasantarkkaan mistä saa kehuja. Kerroin tästä mun vanhemmille, sanoivat että onko tuo nyt mikään ihme. Äitiinsä tyttö tulee. Niin kai juu.. Mutta yllätyksenä tuli, että tällainenkin alkaa jo näin aikaisin!
Oltiin eilen Siirin kummisedän luona. Tyttö jopa vähän vierasti alkuun ja pehmoleluleijona oli hirvittävän pelottava! Mutta kun pääsi vauhtiin, pisti kyllä parastaan. Touhusi, hyöri ja pyöri, ihan hirvittävä vauhti päällä vilkutteli kummisedälle (into vilkuttamiseen on taas kasvanut) ja hymyili ja oli oikea prinsessa, kaiken keskipiste. Nautti kun neljä ihmistä ympärillä katseli vain häntä, nauroi hänelle ja kehui.
Niin, pikkuinen prinsessa ♥

Persoonallisuus ja tempperamentti kasvaa jatkuvasti. Pikkuhiljaa hänestä tulee enemmän ja enemmän oma itsensä. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä kaikki tulee hänestä itsestä, ja kuinka paljon ympäristö (minä, isi, muut tutut) vaikuttavat. Tuleeko se rakkaus höpsöttämiseen sydämestä, vai olenko iskostanut sen häneen omalla toiminnallani? Entä pusuttelu ja läheisyydenkaipuu? Biologiaa ja opittua toimintaa on vaikea erottaa toisistaan. Eikä sitä tarvitsekaan erottaa, tuli vain mieleen. Joskus olisi varmaan helpompaa antaa aivojen rauhoittua ja olla miettimättä kaikkea, mutta en vain voi itselleni mitään! 

PS. Siiri on innostunut seisomisesta ja kävelemisestä (taluttaen). Silmät loistaa ja hymy on korvissa asti kun pääsee pystyyn! Pitää muistaa ikuistaa kameralle noita hetkiä.