Jospa hieman iloisemmin tänään, onhan tämä elämä suurimmaksi osaksi kuitenkin ihanaa! Vähän harmittaa, kun noin purkauduin edellisessä tekstissäni, mutta sehän blogin tarkoitus kai on? Jakaa ilot ja surut. Kyllä mä jälkeenpäin mietin haluanko todella kertoa elämästäni noin paljon, mutta väliäkö sillä. Jatketaan siis tästä, iloisemmissa merkeissä.
Tänään vietettiin ihana päivä, täydellinen se olisi ollut jos isi olisi ollut mukana. Käveltiin pitkä lenkki (ai mun jalat,ballerinat ei sovi lenkkeilyyn..) ja jäätiin sen jälkeen pihalle touhuamaan. Siiri sai ensikosketuksensa ruohoon ja kukkasiin. Jännittävää, mukavaa, hauskaa! Vakavana tunnusteli nurtsia, ihmetteli ja repi, maistaakin yritti mutta siinä vaiheessa äiti meni väliin ;) Laitoin harson tytön alle suojaksi jottei valkoiset housut vaihtaisi väriä, en tajunnut että kyllä tuo varmasti nurtsillakin ryömii, blondi mama.
 |
| Rattaat otettu käyttöön, tyttö tykkää! Pysyi hereillä koko lenkin ja tutki maisemia:) |
On meillä vaan maailman ihanin tytär! Musta on mahtavaa että pieni on niin utelias ja rohkea, kaikki uusi on kiinnostavaa ja tutkimisen arvoista. Kai kaikki lapset sellaisia on, sitä vaan arvostaa omassa lapsessaan aivan kaikkea. Musta on esimerkiksi upeaa että tyttö myös kiukuttelee ja kertoo mitä haluaa ja mitä ei, hah, katsotaan kuinka paljon sitä arvostetaan muutaman vuoden päästä.
Vielä puolen vuoden jälkeenkin saan päivittäin aivan uskomattoman vahvoja onnenryöpsähdyksiä. Uskomatonta, miten tämä kauan kaivattu lapsi on nyt tässä! Oma pieni tyttäreni, hän todella on minun, meidän. Miten joku voikaan olla niin kaunis, niin persoonallinen, niin rakastettava. Ja niin täynnä iloa ja elämää! Sitä hän on tuonut mukanaan, iloa ja elämää, elämäniloa. En voisi olla onnellisempi.
 |
| Lelulaatikko keksitty! |
 |
| Rakkaus ♥ |
 |
| Jos mä vähän tota kameraa testaisin.. |
 |
| Mä olisin halunnu mennä isin mukaan! |
Ymmärsin, että saan myös olla todella onnellinen siitä että lapseni on terve. Ainahan siitä puhutaan sivulauseissa, kuten "ihan sama onko tyttö vai poika, kunhan on terve". Mutta ajatteleeko sitä kuitenkaan kunnolla. Ei kai sitä osaa, ennen kuin se tilanne tulee vastaan itselle. En osaa edes kuvitella millaista olisi jos joutuisi taistelemaan jotakin sairautta vastaan, viettää päivänsä sairaalassa lapsen rinnalla, katsoa pienen ihmisen kärsimystä. Mistä saisi ne voimat, joiden avulla jaksaisi? Jaksaisinko minä? Mun sydän särkyy jo kun toinen tekee hampaita ja itkee niiden vuoksi. Joten kaiken muun lisäksi aion vastedes olla myös aidosti onnellinen siitä, että lapseni on terve. Arvostaa ja vaalia hänen terveyttään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti