Ennen Siiriä olin ahkera meikkaaja. Siis todella ahkera. Kävin aina aamuisin suihkussa, meikkasin ja laitoin hiukset, vaikken olisi edes ollut lähdössä mihinkään. Luulin elämän jatkuvan niin, taisin olla hieman naivi. En ole koskaan ollut niin likainen ja zombin näköinen kuin nämä viimeiset kuusi kuukautta! Ja mikä yllättävintä, se on mulle ihan ok. Hyvin voin mennä lenkille ilman meikkiä. Ja lähikauppaan. Ei olisi koskaan onnistunut aiemmin.
En todellakaan tiennyt, miten elämä muuttuisi lapsen myötä. En olisi uskonut, että mun sosiaalinen elämä tulisi olemaan riippuvainen facebookista. Tai että kaikki joihin pidän yhteyttä, olisi äitejä. Kaikki pyörii lapsen ympärillä! Ja se on mulle enemmän kuin ok. On ollut erittäin arvokasta saada vaihtaa kuulumisia, vinkkejä, ajatuksia muiden äitien kanssa, varsinkin niiden joiden lapset on samanikäisiä kuin Siiri. Ihanaa kun joku jaksaa kuunnella ja puhua vain lapsista. Ja kuinka paljon sitä puhetta heistä riittääkään, loputtomiin vähintään. Mikään muu ei oikein jaksa kiinnostaakaan.
Mä olen puolen vuoden aikana katsonut uutiset tv:stä kaksi (?) kertaa, silloinkin puolella silmällä. Mulla ei rehellisesti sanottuna ole aavistustakaan mitä maailmassa tapahtuu. Suomi ei voittanut jääkiekon maailmanmestaruutta, eikä myöskään Euroviisuja. Ei päässyt kummassakaan edes finaaliin. Siinä taitaa olla mun tiedot tästä hetkestä? No joo, presidentti (jolla muuten on koira!) vaihtui ja Kreikalla menee edelleen huonosti. Pitäs ehkä vähän edes yrittää seurata maailmanmenoa.
Enpä olisi uskonut että musta tulee sellainen äiti, jonka ajatukset keskittyy ainoastaan lapseen. Kyllä mä luulin että mun aivokapasiteetista riittäisi muuhunkin! Mutta eipä tunnu riittävän. Vaikka kai se on aika luonnollista? Että äiti keskittyy rauhassa lapseen, kasvaa äidiksi. Antaa lapselle kaikkensa. Sen mä olen ainakin tehnyt. Äitiys on mulle maailman suurin kunniatehtävä, kai se pitääkin ottaa tosissaan.
Mä muutuin lopulta, ihan omasta tahdostani. Itseni ja tyttäreni vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti